Toinen IFLA-päiväni – avajaisputki

Ei tuntunut sunnuntaiaamulta, kun puhelin herätti klo 5.55. Tuntui työaamulta.

Helsinki oli hiljainen, lähes autio, kun kävelin rautatieasemalle. Lähijuna, jolla matkustin Pasilaan oli melkein tyhjä. Samasta vaunusta suuntasi muutama kollega Messukeskukseen niin kuin minäkin.

Vapaaehtoisten huoneessa kävi kuhina, kun sinipaidat valmistautuivat päivän tehtäviin. Oma pestini tulkkien avustajana ensikertalaisille suunnatussa paneelikeskustelusessiossa oli aika helppo. Oli mielenkiintoista seurata simultaanitulkkien keskittynyttä työskentelyä pienissä kopeissaan reilun tunnin ajan. Kuusi tulkkiparia teki vaikuttavan näköistä työtä.

Avajaisia edeltävän puolituntisen vietin ohjaamassa konferenssivieraita oikeaan suuntaan. Olin otollisella paikalla myös tuttujen bongaamisen kannalta.

Avajaisohjelma oli mielestäni onnistunut; selkeä, suomalainen, tasapainoinen. Karoliina Kantelisen etnomusiikkiesitys alussa viritti tunnelmaan. Helena Rannan keynote-puhe vakuutti ja liikutti. Iiro Rantalan pianosessio sopi tilaisuuden loppuun.

Avajaisseremonian jälkeen avattiin Library Boulevard, jossa viivähdin hetken neuvomassa ihmisiä ennen lounasta.

Vaihdettuani univormun siviilivaatteisiin seurasin terveystieteellisten kirjastojen sessiota Using assessment to drive change: demonstrating the value of health information (Health and Biosciences Libraries), jossa oli neljä esitystä (iranilaisten esitystä ei ollut). Ensimmäisen esitys HINARI-ohjelman vaikutuksen määrällisestä ja laadullisesta mittaamisesta sekä viimeinen esitys Iso-Britannian kansallisten terveyspalveluiden kirjastojen vaikuttavuuden mittareista olivat kiinnostavimmat.

Päivän lopuksi oli näyttelyn avajaisten vuoro: lisää kollegoita tavattavana; ruokaa ja juomaa tarjolla.

Päivän mittaan seurasin erittäin vilkasta konferenssikeskustelua Twitterissä (#wlic2012) ja twiittasin jonkin kerran itsekin. Kiinnostava, monipuolinen päivä.

20120812-202618.jpg

20120812-202633.jpg

Mainokset

Tietoja tuuleviovaska

Palvelupäällikkö, tietoasiantuntija Lääketiede, hammaslääketiede, kansanterveystiede, ergonomia, liikuntalääketiede Itä-Suomen yliopiston kirjasto Kuopion yliopistollisen sairaalan tieteellinen kirjasto
Kategoria(t): Itä-Suomen yliopiston kirjasto Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s