Reissulta palattu

ja pää pyörällä! Ajankohtaisena mielessä eilen kuultu esitys kirjaston poistovalinnoista Pretoriassa. Tärkeä huomio siellä oli, kun iso työ oli tehty, ettei poistojen tulisi ajoittua keskelle isoja organisaatio- ja muuttomullistuksia,vaan parasta on tehdä suunnitelmallisesti jatkuvasti. Tuolla yläkerrassa on kesken oleva prosessi, johon voin taas innolla paneutua, vaikkei sillä vielä kiire olekaan.
Kaikkiaan poiston kriteerit ja siitä saatavat hyödyt kuulostivat tutuilta. Esitys (sessiossa 139) näköjään löytyy myös kongressista mukaan saadulta rompulta, jonka sisällössä riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa – samoin riittää käsiteltävää kaikessa kuullussa ja koetussa tunnelmassa!

Advertisements
Kategoria(t): Itä-Suomen yliopiston kirjasto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Reissulta palattu

  1. suvitolvanen sanoo:

    Vaikka täällä IFLAssa on ollut helppo huomata eroja eri maiden kirjastojen välillä, esimerkiksi juuri kyseisessä esityksessä tuli esille myös se, että tietyt asiat ovat kuitenkin yleismaailmallisia, riippumatta siitä, miten suuri kirjasto on tai missäpäin maailmaa se sijaitsee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s