Mitä pahaa Googlessa?

Kirjoitan vielä vähän lisää Siva Vaidhyanathanin ajatuksista, joihin saatiin perehtyä tiistaina ja keskiviikkona. Meidän kokoelmistamme löytyvät hänen teoksensa Copyrights and copywrongs (2001), Anarchist in the library (2004) ja The Googlization of everything : (and why we should worry) viime vuodelta. Viimeksimainittu teos olikin selkeästi esillä Vaidhyanathanin kaikissa esityksissä.

Vaidhyanathan korosti sitä että Google on tehnyt paljon hyvää. Sen myötä Internetin käyttö helpottui olennaisesti, ja joten kuten tolkulliset tiedonhaut olivat lopultakin mahdollisia. Viime vuonna Google muutti kuitenkin toimintaperiaatteitaan. Sitä ennen se oli puoluettomasti päästänyt hakutulosten kärkeen sen hakualgoritmien perusteella relevanteimmat tulokset. Tämä aiheutti paljon syytöksiä esim. vihapuheita lietsovien sivustojen näkyvästä paikasta tulosjoukkojen kärjissä ja pornosivustoista melkein joka hakujoukossa. Vuonna 2011 Google muutti algoritmejaan niin, että ”low quality” -sivut jäivät syrjemmälle. Samoin vertaisverkkosivuja (joilta voisi latailla laittomia elokuvien ja musiikkikappaleiden kopioita) ei enää löydä niin helposti kuin ennen. Tämä ei ole sensuuria, koska halutessaan Internetistä löytää edelleen mitä tahansa. Sitä vain on nyt osattava erikseen etsiä. Googlen politiikan muutos ei kuitenkaan välttämättä ole yleisessä tiedossa.

Vaidhyanathanin mielestä vielä merkittävämpi muutos on Googlen aloittama lokalisaatiopolitiikka. Tämä tarkoittaa sitä, että samalla haulla saadaan erilaisia tulosjoukkoja hakijan maantieteellisen sijainnin mukaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kaksi merkittävää jalkapallojoukkuetta joiden nimessä esiintyy sana ”sox” (siis socks-sanan slangimuoto). Jos bostonilainen hakija kirjoittaa Googleen sanat ”sox” ja ”football”, hänen tulosjoukossaan etusijan saavat ”Boston Red Sox” -joukkueesta kertovat sivut, kun taas chigagolainen saa todennäköisemmin ”Chigago White Sox” -joukkueesta kertovia sivuja. Eikä tässä vielä kaikki. Google tarkkailee hakujamme ja pistää niitä muistiin, ellemme sitä osaa erikseen kieltää tai kiertää.  Niinpä jos olen haeskellut tietoja kissapedoista, niin saan haulla ”jaguar” ihan erilaisia tuloksia kuin jos olen viime aikoina tutkinut sivuja loistoautoista. Ja tämä johtaa siihen että lopulta me jokainen saamme ihan omanlaisemme hakutulokset mistä tahansa aiheesta.

Google tekee tämän kaiken saadakseen myytyä mahdollisimman tehokkaasti mainostilaa tiedonhakujen yhteyteen, ja siinä ei Vaidhyanathanin mukaan ole mitään pahaa. Googlen pitäisikin tyytyä olemaan voittoa tavoitteleva menestyvä liikeyritys. Mutta tämä ei ole yritykselle riittänyt. Sen vaatimattomana tavoitteena on nyt ”to organize the World’s information and make it universally accessible”. Siksi Google haluaisi skannata maailman kaikki kirjat. Tavoitteena on tietokanta joka ”would be like the Mind of God”. Yhtiön tavoitteena on kaikkitietävyyden lisäksi muitakin jumalallisia ominaisuuksia kuten läsnäolo kaikkialla samanaikaisesti ja hyväntahtoisuus. Vaidhyanathanin mukaan tämä on lievästi sanottuna suuruudenhullua. Google markkinoi kirjastojen digitointiprojektiaan varmuuskopiona yksittäisten suurkirjastojen tuhoille, mutta sen työtä on tehty hutiloiden ja metadatan talletuskin on vajaavaista.

Vaidhyanathan vertaa Googlen kirjojen skannausprojektia yhtiöön nimeltä Celera Corporation, joka lupasi hoitaa ”The Human Genome” -projektin (siis ihmisen geeniperimän kartoituksen) pika-ajassa, kunhan se vain saisi provisiot kaikista tulevista patenteista joita tutkimustulosten perusteella saataisiin. Tämä ei maailman tiedemiehille sopinut, vaan he painostivat hallituksensa antamaan riittävän rahoituksen ei-kaupalliselle projektille.

Vastaavasti Vaidhyanathan ehdottaa että maailman kirjastojen (lähinnä kansalliskirjastojen) pitäisi huolellisesti ja ajan kanssa suunnitella ja toteuttaa The Human Knowledge Project, jossa laadukkaasti digitoitaisiin ja kuvailtaisiin kunkin maan kirja-aarteet ja saatettaisiin ne sitten kaikkien ulottuville. Voimmeko näin tärkeässä asiassa luottaa vain yhteen yksittäiseen amerikkalaisyhtiöön, vaikka se pontevasti väittääkin kaikessa olevansa hyvien puolella? Näin tärkeässä asiassa nopeus ei ole itseisarvo. Ensin pitäisi perusteellisesti keskustella onko The Human Knowledge Project tarpeellinen ja mitä sen toteuttamisesta seuraisi. Jos se hyväksi havaittaisiin, se pitäisi toteuttaa kerralla kunnolla ja esim. 50 vuoden aikajänteellä.

Mainokset
Kategoria(t): Itä-Suomen yliopiston kirjasto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Mitä pahaa Googlessa?

  1. riittaholopainen sanoo:

    Kiitos Tapani tästä postauksesta, hirmuisen mielenkiintoinen aihe. Vaidhyanathan on minustakin oikeassa siinä, että Google on joissain asioissa erinomainen eikä eri tiedonlähteiden arvottaminen sinällään ole kenenkään etu. Olen kuitenkin huomannut sen, että harva miettii esim. Googlen tapaa järjestää tietoa – etenkin tiedon järjestäminen tiettyjen intressejen (tai vaikkapa maanosan) mukaan on minulle ihan uutta. Sain siis paljon uusia ajatuksia, joita jatkojalostaa esim. tiedonhaun kurssin luennoille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s