Runomuotoisesti

IFLA 2012

 

Olin mies joka rakasti kirjoja,

mustia kirjaimia jotka soivat

tiedon ja vallan ja voiman,

 

nahkaisten selkämysten rivistöjä,

vaiteliaita, kullalla kirjailtuja,

hyllyissä jotka muureina kohosivat

 

tietämättömyyttä ja velttoutta vastaan.

 

 

Avata kirja: antaa vereksen painomusteen

soittaa sieraimiin rakkauslaulu,

kirje sieltä, mistä tietoa taotaan,

 

avata toinen: antaa pilven pöllähtää,

pölyn laskeutua lumena lattioille

joita kuluttavat lukemattomat

 

päättymättömien gradujen kaivertajat.

 

 

Ja perimmäisen varaston uumenissa

nousta korkeimmille tikkaille,

kurottamaan viimeistä, melkein unohdettua

 

ja siksi kaikkein rakkainta eksemplaaria

professorin kiiluvien silmien

tai opiskelijan hehkuvien poskien eteen;

 

sillä pyhin uskomme tunnustus

oli: jokaiselle kirjalle lukija,

jokaiselle lukijalle kirja.

 

 

Sisyfoksina työnsimme kirjakärryjä

luetteloiden, indeksoiden, formatoiden,

organisoiden, kortistoiden, evaluoiden,

 

loputtomaan kiertoon laskien: kirjat

pyörteessä kieppuvat, himoitut, etsityt,

tavoitellut, viitatut, lainatut, palautetut,

 

kierto kierrolta kellastuvat, hapertuvat.

 

 

Mutta näinä myöhempinä aikoina

joina Google on jumalamme,

kaikkitietävä, kaikkinäkevä, kaikkivaltias

ja yksin hyvä,

 

ovat kirjaimet lentäneet kuin muuttolinnut

pois syksyn kultaamilta lehdiltä,

vanhentuneilta, kumotuilta,

 

lentäneet verkkoon, sen silmien lomitse

pujahtelemaan, pääskyinä kaartelemaan

ylös, alas, sivuun ja pois,

 

lentäneet pilveen, sääskiparvien tanssissa

hattaroissa, kumpupilvissä kieppumaan

ylös, alas, sivuun ja pois,

 

ja pisaroina pudonneet kirjainten mereen

kiehuvaan, pulppuavaan, poreilevaan,

mereen jossa kirjaimet pyörteillen virtaavat

 

itään ja länteen, maan äärestä ääreen.

 

 

Ja romahtaneiden hyllyjen takaa

me nousemme, laulaen:

 

On suo. Pitkospuut.

 

On suo,

hyllyvä, kupliva,

hetteinen, mättäinen,

vellova, digitoitu, tägätty,

e-kirjojen, e-lehtien, e-arkistojen

videoiden, äänitiedostojen, tietueiden

vajoavien, kohoavien, peittyvien, paljastuvien

kirjainten loputon suo.

 

On pitkospuut,

luetteloiden, standardien,

formaattien, ontologioiden

kapeat ja lujat lankut,

suon äärestä ääreen risteilevät

pitkospuut,

joita astumme, johdatamme kysyjät

yhä kauemmas, yhä syvemmälle,

yhä lähemmäksi

 

luvattua  maata,

tiedon ydintä.