Siva Vaidhyanathan vaikutti

Sunnuntaina pääsin ensimmäisen kerran kuuntelemaan professori Siva Vaidhyanathania, joka herätti vuonna 2010 huomiota väitteellään että www on kuollut. Nyt hän tarkensi viestiään siten että kuollut on jo koko [vapaa] Internet. Tällä hän tarkoittaa sitä että Internet ei juuri koskaan ole ollut siinä mielessä vapaa maailma  kuin sen on esitetty olevan. Sitä on aina säädelty eri tahoilta, ja viime aikoina poliitikot ovat esittäneet vahvoja kontrollivaateita esim. piratismin torjumiseksi.

Mutta säätelyä harjoittavat myös ja ennen kaikkea yritykset. Google, Facebook ja Apple yrittävät vaihvihkaa ujuttaa itsensä ”elämämme käyttöjärjestelmäksi”, niin että olisimme koko ajan verkossa jotain laitetta käyttäessämme aina hammasharjaa, jääkaappia ja kahvinkeitintä myöten. Vaidhyanathanin ajatuksiin pääsee tutustumaan laajemmalti keskiviikkona, kun hän on ensin aamulla Plenary Speakerina ja heti perään vielä puhumassa kyberavaruuden vapaana säilyttämisen puolesta.

 

Kategoria(t): IFLA Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Siva Vaidhyanathan vaikutti

  1. Olin tänä aamuna kuuntelemassa aivan toista esitystä aluksi, mutta kun se ei herättänytkään toivottua innostusta minussa, livahdin kuuntelemaan toista sessiota. Siellä esitystään lopetteli juuri Vaidhyanathan ja sen pienen hetken jonka häntä ehdin kuunnella, ajattelin: miksi en aloittanut tällä sessiolla! Kunpa kaikilla puhujilla olisi sama innostunut ote aiheestaan… Onneksi olen saanut kuunnella muitakin hyviä puhujia, mutta Vaidhyanathanin sessioita olisi ehkä tosiaan kannattanut kuunnella enemmän!

  2. Itse en välittänyt tuosta konferenssista oikeasti, mutta vilkaisin Vaidhyanathanin esitystä netissä. Sen oli linkittänyt työpaikkani kirjastosihteeri Helsingissä.

Jätä kommentti katjahyvarinen Peruuta vastaus